perjantai 26. joulukuuta 2014

Bloch - Unisex warmup booties

Sain nämä lämpötossut joululahjaksi, mutta luultavasti ne on tilattu Suomen Tanssitarvikkeesta. Siellä taitavat maksaa noin 35 euroa. Mun jalankokoni on siis se noin 43 ja L koko oli näissä tossuissa mulle se sopiva. (Jos joku vakituinen blogin lukija ihmettelee näitä omien kokojen toistoa niin se johtuu vain siitä, jos joku tulee lukemaan vain yhden postauksen tiettyä juttua koskien.)

Sain tossut neon oranssin värisenä, joka siis todella tarkoittaa aivan neon oranssia. Sellaista työmiesten takin hehkuvaa oranssia väriä.

Ulkopohja on karheaa ohutta mustaa kumia. Muutoin tossut ovat oranssia ja mustaa ohutta kangasta, jota on varmaankin useampi kerros tai sitten kahden kankaan sisällä on jotakin muuta, joka pitää lämmön tossuissa. Tossuissa on myös kaksi säätöremmiä. Tosin varsinkin ylempi niistä on turha, koska tossun suuaukko on jo valmiiksi melko tiukka, eikä säätöremmi ainakaan itselläni vaikuta siinä suuntaan tai toiseen. Alempi, joka kiristää tossua nilkan ympärille, on hieman hyödyllisempi. Sillä tossua saa huomattavasti paremmin säädettyä. En ole kuitenkaan nähnyt omalla kohdallani tarvetta siihen.

Lämpötossut eivät häiritse nilkan ojentamista tai koukistamista, mutta ei näitä ainakaan tunnilla voi käyttää, jos joku sitä pohtii. Nämä peittävät nilkan niin hyvin, ettei siitä erota enää mitään. Kotitossuiksi nämä ovat kyllä sitäkin loistavammat, kuten niitä toivoessa ajattelinkin. Varpaat ovat nimittäin pysyneet hyvin aamut lämpiminä! Tuli myös testattua vedenpitävyyttä, kun kävelin vahingossa märällä suihkuhuoneen lattialla. Ei tullut vesi läpi :).

-Helinä

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulun viettoa

Jouluaatto on sujunut meillä ihanan rauhallisesti. Päivällä äitini veljen (enon?) perhe kävi kylässä ja näin mun serkkuja. He olivat ottaneet myös (ylisöpön)kaninsa mukaan. Meidän toinen kissa lähti sitä panikoiden karkuun, mikä aiheutti erityistä hilpeyttä :D. Toinen kissa taas jäi ovelle maukumaan perään, kun kani lähti jatkamaan matkaa kohti mummolaa.

Lueskelin pikkusiskoni kanssa Harry Potter -kirjaa ja katseltiin telkkarista elokuvia, kun hän odotteli lahjojen avaamista. Meillä oli tänä vuonna perinteisen jouluruan sijaan tonnikalapizzaa :D.
Lopulta saatiin lupa avata joululahjoja ja ainakin puolista omistani paljastui erilaisia koruja. Pienimmältä pikkusiskoltani sain ihanan ballerina kaulakorun, kun vanhempi pikkusiskoni oli taas ostanut mulle jouluiset korvakorut. Isäni oli ostanut mulle pienen korurasian, jonka kannen päällä istuu ballerina solmimassa nauhoja. Ehkä mä olen vieläkin "isin pieni tyttö". Toisaalta luultavasti me kaikki kolme tullaan aina olemaan :). Äidiltäni sain toivomani lämpötossut, vieläpä juuri niinä neon oransseina!

Balettihametta en sittenkään saanut, vaan mummilta sain joogapalikan ja -vyön venyttelyyn. Ovelaa jekutusta :D. Tänä jouluna en saanutkaan ollenkaan karkkia! Varmaan ensimmäinen kerta mun elämäni aikana.

Sain mun poikaystävän äidiltä hieman joululahjarahaa, että saan itse ostaa joululahjani. Päätin siis koittaa tilata isäni avustuksella Porsellista alennuksessa olleet kaksi leotardia ja sen balettihameen. Toivon vain, etteivät postikulut nouse taivaisiin (jos joku on tilannut, paljon noin suurinpiirtein tuli postikuluja?) ja että puvut ovat sopivia. Tilasin varmuuden vuoksi L- kokoa kaikista, vaikka olivatkin Capezion pukuja. Vähän jännittää kun tämä tilaus on ensimmäinen ulkomaille tekemäni!

Hyvää jouluaattoiltaa ja huomista joulupäivää! <3

-Helinä

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Balettipäiväkirja

Olen pitänyt niin sanottua balettipäiväkirjaa ihan ensimmäisestä tunnista lähtien. Eli olen kirjannut tiettyyn vihkoon kaiken, mitä ollaan tehty tunneilla (tai no kaiken mitä muistan, kun pääsen kotiin).
Ensimmäisenä sivun yläreunassa lukee monesko tunti on kyseessä. Sen vieressä lukee open nimi. Tästä alkaa lista siitä, mitä tehtiin tangolla, keskilattialla ja diagonaaliin. Lopuksi olen kirjoittanut alle saamani korjaukset ja jos olen jaksanut, niin vähän omia kommentteja tunnista (esim. mikä oli kivaa, olinko väsynyt jne).

Omasta mielestäni tästä kirjasta on ollut helppo seurata, miten tunneilla ollaan siirrytty perusasioista vähän haastavampiin juttuihin. Vaikka varmastihan me tehdään vieläkin ihan perusjuttuja, mutta tarkoitan itselle haastavampiin :).

On myös kiva huomata, jos on saanut samasta asiasta monta kertaa korjausta niin muistaa sitä yrittää korjata ensi kerralla vielä ahkerammin. En tiedä onko kellään muulla tällaista tapaa, mutta mä nyt olen tykännytkin tehdä pienestä asti listoja kaikesta. Jotenkin musta tuntuu siltä, että se usein selkeyttää asioita.

Ihmettelin muuten pitkään miksi ihmeessä IKEAn vihkot on hajustettuja, kunnes tajusin säilyttäväni tätä mun balettipäiväkirjaa hajustekynttilöiden päällä... :D

-Helinä

Kamilla-tossut

Pikkusiskoni on kiinnostunut baletista nyt sen verran, että halusi omat balettitossut. Hän ei kuitenkaan halua aloittaa itse balettia, eikä se luultavasti rahasyistä edes onnistuisi. Pikkusiskoni on siis vasta ala-asteen kolmannella luokalla.

Kävin ostamassa hänelle Piruetista mustat Kamilla-merkkiset tossut (muita värejä ei ollut oikean kokoisena), hintaa oli 9 euroa. Kyseisistä tossuista olen kuullut lähinnä pelkkää huonoa, mutta ajattelin ettei noilla ole nyt niin väliä, kun ei niillä oikeasti tanssita. Pikkusiskoni maksoi ne itse ja on ollut niihin todella tyytyväinen. Kuminauhoja tossuissa ei ollut valmiina, joten ompelimme niihin tavalliset valkoiset kuminauhat. Tämäkään värieriparisuus ei pikkusiskoani haitannut.

Kun katson noita pikkusiskoni tossuja, en oikeastaan tajua mikä niissä on niin huonoa. Niissä on kaksiosainen pohja ja sisäpohja on ommeltu kiinni. Kangas on kaksinkertainen ja kiristysnauha on kuminauhaa. Ainut mikä on hieman kummallinen, on tossujen leikkaus. Saumat lähtevät kantapään kohdilta ja päätyvät päkiäpalan alle. Käytössä en näitä tietenkään ole voinut kokeilla, joten en tiedä mikä näissä silloin voisi olla pielessä. Ehkä nuo pohjapalat ovat eri materiaalia, kuin yleensä, mutta muuta laatueroa en huomaa. Onko kellään kokemusta näistä?

-Helinä

Korkea vai matala jalka(pöytä/holvi)?

Olen törmännyt varsinkin Instagramissa paljon termeihin "high arch" ja "low arch" (toivottavasti kirjoitin oikein). Monet hehkuttavat "high archien" puolesta baletin osalta. Ojennus näyttäisi kai paremmalta sellaisessa nilkassa?

Mitä tällä korkealla ja matalalla mitataan, jalkapöytää vai jalkaholvia vai mitä? Onko tuo low arch suomeksi vain lättäjalka? Tätä olen ihmetellyt kauan.

No, päätin testata asian omalta osaltani löytämälläni vesitestillä. Jalka astutaan matalaan vesilammikkoon ja seuraavaksi astutaan sanomalehden päälle. Jääneestä kuviosta voi sitten päätellä millainen oma jalka on :D.

Jos jälkeä jää vain vähän, tulisi jalan olla "high arch". Jos jälkeä jää paljon, niin tulos on "low arch". Jos jälki on jotain siitä väliltä, sinulla on "normal arch". Kuulostaa sekavalta näin selitettynä, mutta sitä sen ei pitäisi olla.

Tulokseksi sain, että mun jalat on normaalit (:D). Vasemmasta jäi pikkuisen vähemmän jälkeä, mutta aika normaaleilta vaikuttavat silti. Laitan kuvat tähän postauksen alle, niin voitte kertoa näettekö tekin normaalin jalanjäljen :"D.

-Helinä

maanantai 15. joulukuuta 2014

Joulutoiveita

Tällä hetkellä mulla ei ole balettitunteja (eikä muitakaan tanssitunteja), joten kirjoittelen toisesta aiheesta josta tykkään. Eli joulusta :D. Yritän saada näihin silti jotain baletillista (hieno sana) tai tanssillista mukaan, en kuitenkaan halua muuttaa tätä ihan joulublogiksi.

Olenkin täällä jo aikaisemmin kommenteissa kertoillut siitä, mitkä jutut mulle on joulussa tärkeitä. Ainakin ihastus erilaisia jouluvaloja kohtaan tuli paljastettua. Tästä tulikin mieleen se, kun kävin vielä tankotanssin venyttelytunneilla ja siellä oli aivan ihana tunnelma. Tavalliset valot sammutettiin ja päälle laitettiin hitaasti väriä vaihtavat valoköydet.

Toinen juttu josta tykkään ovat karkit. Pitäisi oikeasti alkaa vähentämään niiden syöntiä. Viikossa kuluu helposti kolmekin karkkipussia :/. Onneksi jouluna syödään kuitenkin pääasiassa suklaata, jota en ihan huimia määriä pysty syömään lievän allergian vuoksi.

Joulussa on niin paljon ihania puolia, joista haluaisin kertoa, mutta nyt haluaisin yrittää pysytellä jotenkin edes tanssiaiheissa. Tästä syystä siirryn suoraan yhteen "turhimpaan" aiheeseen joulussa. Lahjoihin :D. Niiden antaminen on musta parasta. Oikeastaan odotan joulukalenterin kanssa sitä päivää, kun saan nähdä mun perheenjäsenten ilmeet, kun he avaavat lahjoja :). Se on aina niin mukavaa nähdä, kun joku ilahtuu. Muut ovat kuitenkin kyselleet multakin mitä toivon joululahjaksi, joten ajattelin nyt hyvin vuoksi kertoa tännekin, mitä mun toivelistalta löytyy tanssin osalta.
Ihan ensimmäisenä se toinen balettitunti viikkoon tietysti. Lisäksi Blochin lämmittelytöppöset, DanceArtin balettipuku ja balettihame.

Mieluiten haluaisin nuo lämmittelytöppöset neon oransseina, kun näyttävät niin pirteiltä. Ne tulisivat varmaankin lähinnä kotikäyttöön. Luultavasti tosin käyttäisin niitä myös kylmillä käytävillä ennen tunnin alkamista.

DanceArtin verkkokaupassa huomasin aivan ihanan keltaisen halterneck-balettipuvun. En kuitenkaan ole vieläkään saanut vastausta kokokyselyyni, jonka lähetin vähän yli viikko sitten. Tämän vuoksi en tiedä mikä koko olisi itselleni oikea, enkä voi sitä keltään toivoakaan.

Balettihameita olen katsellut useamman kuukauden. Eniten olen pohtinut mustan tai vaaleanpunaisen (lähes valkoisen)  kietaisuhameen hankkimista. Kävin yhtenä päivänä B&L:ssa ja huomasin todella kauniin mustan, pitsireunaisen hameen. Taisi kyllä maksaakin kivasti...

Siinä oli nyt vähän ehkä kenties jotain tarpeeksi balettiinkin liittyvää. Tuli taas ihan liian pitkä postaus :D

Kuva: Suomen Tanssitarvike

-Helinä

Joulun odotus

Jee, kohta on jo joulu! Oon ihan innoissani koristellut huoneeni jo vähintäänkin viikko sitten.

Kävin ostamassa aivan ihanat (ja söpöt :3) violetit poron vasa koristeet Tigeristä samalla kertaa kun kävin Helsingissä Studia-messuilla. Hyllylle pääsi myös pari vuotta sitten ostettu puinen joulukuusi (sekin taitaa olla samasta paikasta ostettu). Äiti oli ostanut lisäksi jostain joulukuuseen ripustettavia ballerinoja. Sellaisia hopeisia kimaltavia, ihania!

Mummi soitti mulle  mysteeripuhelun tässä yksi päivä. Jotenkin näin se meni: "Saako niitä balettihameita sellasista balettikaupoista?"

Hmm toiskohan joulupukki mulle semmoisen ;). Saattoihan tuo toki olla hämäystäkin :D.
Huomenna koeviikko on mun osalta ohi ja hetken saa levätä joulua odotellen. Kunnes täytyy aloittaa noihin YO-kirjoituksiin lukeminen... Enkkua, Äikkää ja Biologiaa... No, onneksi sitä ennen voi levätä hyvillä mielin jouluaattoon asti :).

Ajattelin ehdottaa josko tänä jouluna syötäisiin tacoja ja tortilloja tavallisen jouluruuan sijaan. Saa nähdä suostuuko isi :D.

Hyvää joulunodotusta!

-Helinä

maanantai 1. joulukuuta 2014

Tanssifakta #5

En halua tehdä suoraan faktaa mun tanssivaatteista, mutta tavallaan kuitenkin :D.

Tanssifakta #5: Säärystimet

Mä tykkään ihan tosi paljon säärystimistä! Oon tykännyt jo monta vuotta. Multa löytyy niitä kaapeista varmaan näin villinä veikkauksena ainakin kahdeksat. Suurin osa on mun tai äidin kutomia.
Oon kuitenkin tosi huono käyttämään niitä tanssitreeneissä. Voimistelussa ne toimivat lähinnä polvien pehmusteena venytellessä. Baletissa en ole uskaltanut niitä käyttää, jos ne jotenkin haittaavat jalan linjojen näkymistä. Onko näin oikeasti?

Olenkin alkanut käyttää niitä arjessa :D. Tykkään tosi paljon hameista ja käytän niitä talvisukkisten kanssa niin kauan kun tuolla yhdistelmällä vain pakkasessa pärjää. Säärystimet lämmittävät ihanasti nilkkoja, eikä oikeasti tule edes (vielä) kylmä, vaikka hameella onkin liikkeellä.

Toinen käyttötarkoitus on tietenkin kotonavenyttely tunnin jälkeen. Varsinkin mustilla pitkillä säärystimillä (jotka tein 8.luokalla koulun käsityötunnilla), pysyy lämpö jaloissa pidempään tunnin jälkeen.

Haastan tähän haasteeseen mukaan mun bloggauskamun Jenskun ja Why Do I Dance? -blogin Marian! Ideana siis tehdä 5 postausta peräkkäisinä päivinä, joissa jokaisessa kertoo yhden tanssifaktan itsestään.

-Helinä

lauantai 29. marraskuuta 2014

Tanssifakta #4

Edellisessä postauksessa jo paljastinkin, mitä tämä postaus käsittelee, joten

Tanssifakta #4: Kisat ja näytökset

Olin tottunut esiintymisiin jo ennen kuin aloitin tanssin, koska olin kisannut joukkuevoimistelussa. Mun mielestä kisat oli ihan parhaita, kun pääsi viikonlopuksi pois kotoa ja jonnekin kauemmas (esim. Haukipudas, Kotka, Turku). Mun perheellä ei ole autoa, joten matkustetaan 40 kilometriä kauemmas ehkä kerran kolmessa vuodessa. En ole myöskään ikinä ollut laivalla tai ulkomailla.

Kun vaihdoin tanssiin, ilahduin kun kuulin, että sielläkin oli näytöksiä! Taas pääsisin harjoittelemaan tiettyä tanssia ja tälläytymään esityspäivänä. Vaikka näytökset olivatkin tässä ihan lähellä ja vaikkei tanssiopella ollutkaan aikaa vain yhden ryhmän lämmittelyille yms (kuten valmentajilla oli), nostivat esiintymiset silti sitä ryhmän yhteishenkeä ja toivat pientä jännitystä.

Mulle oli ehkä liiankin päähän  pinttynyt ajatus, että treeni on vain kisoja varten. Tuntui, että lajit ilman kisoja tai näytöksiä tuntuivat ihan tyhmiltä ja turhilta. Onneksi olen päässyt tuosta ajattelutavasta eroon!

Loppuun vielä luetteloa erilaisista esiintymisistä, joissa olen päässyt olemaan mukana. Olen tosi kiitollinen ja ylpeä siitä, kuinka moneen juttuun olen ehtinyt mukaan, vaikka tajusin aloittaa tanssin melko myöhään. Tapahtumat menevät aikajärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan (suluissa esiintymisten määrä). Kaikki eivät ole mitenkään tärkeitä tai elämää mullistavia, mutta halusin näyttää, että myös ne on olleet mulle tärkeitä :).

*Joukkuevoimistelukisat (n. 26)
*Joukkuevoimistelunäytökset (n. 4)
*Peruskoulun joulujuhla (1)
*Tanssistudion näytökset, show-tanssi (9)
*Tanssileirin loppujuhla (3)
*Tanssistudion näytökset, nykyjazz(1)
*Lukion tanssikurssien esiintymiset (4)
*Lukion muut tapahtumat (1)
*Tracon -tapahtuman konsertissa esiintyminen (1)

-Helinä

Tanssifakta #3

Heti alkuun varoitus (koska aina joku järkyttyy), tämä postaus käsittelee pääosin kuukautissuojia ja kuukautisia. Olen pahoillani, jos jonkun mielestä tämä aihe on todella yksityinen (tämän vuoksi myös varoitus).

Tanssifakta #3: Tanssitunti + menkat = paniikki?

Kun harrastin vielä joukkuevoimistelua, olivat menkat aina sitä painajaisaikaa. Olin niin nuori, etten osannut/uskaltanut käyttää kuin siteitä (eikä äitikään mitään muuta vaihtoehtoa kertonut), vaikka kärsin tosi runsaista menkoista (nykyään ovat onneksi siedettävämmät e-pillerien avustuksella). Reeneistäkään en voinut olla pois, koska kyseessä oli joukkuelaji, jossa myös kilpailtiin. (Onneksi ei kertaakaan osunut menkat kisojen ajaksi!)

Kun olin vaihtanut lajin tanssiin, vaihdoin myös tamponi + side -käytäntöön. Rakastan yli kaiken näytöksiä ja menkat sattui aina juuri niiden kohdalle, joten suojan vaihto oli lähes pakollinen. Noista näytöksistä vielä, olen muuten melko hiljainen ja viihdyn hyvin yksin, mutta näytökset on mun mielestä  ihan parhaita! Ensin se kaikki harjoittelu, tälläytyminen esiintymismeikkiin + -asuun, kenraalit/lavaharjotus, odottelu ja itse esiintyminen, en osaa sanoa muuta kuin sen, että tavallaan tuo näytös vaan kruunaa koko harjoittelun <3. Tästä lisää ensi faktassa!

Joka tapauksessa mulle tamponikaan ei ole täysin varma suoja, enkä luottanut siihen täysin, joten treenien ja näytösten vuoksi päätin kokeilin kuukautiskuppia. Jos joku ei ole koskaan kuullut tällaisesta, niin asiaan voi tutustua Kuukuppikunnan sivuilla.

Alkuhankaluuksien jälkeen tämä vaihtoehto on toiminut mulla loistavasti. Kaikille tämä kuukuppi ei varmaan sovi (kun ollaan kaikki kuitenkin ihan erilaisia), mutta mulle se on tuonut varman olon treeneihin kuukautispäivinäkin :).

Mulla on treeneissä ja muuallakin käytössä MeLuna Classic M -kuppi sinisenä (postauksessa kuva). Ostin sen silloin leastore.fi:stä. Suomalaisia Lunette-kuppeja myyvät ainakin useimmat apteekit ja Tanssiina -verkkokauppa. Myös monet muut kaupat myyvät erilaisia kuppeja (merkkejä, värejä, malleja yms.  on muuten tosi monenlaisia, esim. Mooncup, Lunette, MeLuna, Divacup, Lilycup jne.).

Ennen mulla iski aina paniikki, kun täytyi lähteä treeneihin menkkapäivinä, mutta nykyään voin olla ihan huoleti koko treenien ajan (vaikka kestäisivät parikin tuntia) ramppaamatta vessassa missään välissä. Ainakin mulle tästä keksinnöstä on ollut siis apua erityisesti tanssin osalta (siksi luokittelin tämän tanssifaktaksi) :D.

Jos tulee (asiallisia) kysymyksiä ja/tai mielipiteitä asiasta niin saa vapaasti kommentoida!

-Helinä

torstai 27. marraskuuta 2014

Tanssifakta #2

Tänään olen taas tanssifaktojen kimpussa. Pitemmittä puheitta siis eteenpäin :)

Tanssifakta #2: Tanssileiri

En ole käynyt ollenkaan rippikoulua, tosin en kuulu kyllä mihinkään kirkkoonkaan. Mutta en ole käynyt myöskään mitään Prometheus-leiriä (kirjoitinkohan oikein). Näiden sijaan kävin viikon mittaisella tanssileirillä samana kesänä, kun kaikki kaverini olivat rippileireillä.

Leiri oli ehkä elämäni hauskin. Se pidettiin kaiketi Antaverkan leirikeskuksessa ja yöpymisrakennus oli ihan superupea! Sekun muistutti hieman jotain vanhaa palatsia. Vieressä oli ranta ja leirin kohdalle sattui tosi lämpimiä päiviä. Kaikki olivat kiinnostuneita samasta asiasta eli tanssista (paitsi pari poikaa, jotka olivat ilmeisesti tulleet lähinnä tyttöjen vuoksi leirille. No okei osas se toinen kai tanssiakin :D).

Leirillä tanssittiin vähintään 4 tuntia päivässä ja valmistettiin 3 esitystä/ryhmä (yhteensä 6 koska joukko jaettiin kahtia treenejä varten, ja oli yksi yhteinen tanssi) + leiritanssi. Esitykset olivat hip hoppia, showta ja discoa. Ne esitettiin viimeisen illan loppujuhlassa, jossa päädyin esittelemään myös mun vähäisiä tankotanssitaitoja lentopalloverkkopylväässä (mikä ei ollut ihan mun oma päätös :'D).
Päästiin kokeilemaan myös breakdancea (ei ihan mun juttu) ja cheerleadingia (lähinnä nostoja).

Kaikki ruskettuivat leirin aikana kauheasti, koska treenit pidettiin auringonpaisteisella ulkokentällä. Välillä oli hieman tukalaa olla kuumassa useita tunteja putkeen, mutta eipä sitä nyt enää muista varsinkaan kun ulkona alkaa olla jo aika viileä. ("Ei se helle voinut olla niin kamalaa" -tunne)
Mulle on jäänyt tosta leiristä tosi ihania muistoja, onneks tajusin ottaa sieltä myös hieman kuvia. :)
Kuva samalta kesältä, tosin ei tuolta leiriltä :)

-Helinä

(Voi ei, unohdin postata tän eilen!)

Tanssifakta #1

Heidi (Ballerinan päiväkirja) antoi mulle haasteen, jossa on tarkoituksena kertoa viiden päivän ajan joka päivä uusi tanssifakta itseensä liittyen. Eteenpäin haastetta saa ymmärtääkseni laittaa oman maun mukaan :)

Tanssifakta #1 : Kuinka päädyin tanssimaan?

Olin silloin juuri lopettanut puoli vuotta sitten joukkuevoimistelun 7. luokan jälkeen ja elämääni oli tullut paljon tyhjää aikaa ilman tekemistä. Tuntui, että halusin oppia mitä tahansa uutta ja harkitsin karatea, sirkusta, suunnistusta ja ties mitä kaikkea.

Jossain vaiheessa selasin lapsuudessani fanittamia W.I.T.C.H. -lehtiä ja bongasin jutun, jossa sarjakuvan päähenkilöitä verrattiin tanssilajeihin. Henkilöitä oli verrattu balettiin, hip hoppiin ja ikuista lemppariani, Hay Linia, oli verrattu show-tanssiin. Tästä innostuneena aloin selaamaan netistä, missä tuollaista lajia opetetaan.

Päädyin eri tanssikoulujen sivuille, mutta tunnit tuntuivat todella kalliilta. En tehnyt siis asian eteen mitään moneen kuukauteen, enkä tainnut edes uskaltaa kysyä asiaa vanhemmilta (kun rahaa ei ole paljon ylimääräistä). 

Yhtenä päivänä kummitätini tuli käymään meillä ja ilmoitti saaneensa jostain 5 lähes ilmaista kertaa jonnekin Rassmatasille (joka myöhemmin selvisikin Razzmatazziksi). Hän antoi nuo kerrat mulle, koska hänellä ei olisi käyttöä niille. Kyseessä oli siis tanssistudio, ja siellä opetettiin myös show-tanssia. Tätä kautta pääsin kokeilemaan tanssia ensimmäistä kertaa.

Sain jatkettua harrastusta, kun saimme maksaa lukukausimaksut monessa erässä. Viime kevään jälkeen maksut olivat erissäkin liikaa meille, joten jouduin lopettamaan show-tanssissa käymisen. Keväällä sain kuitenkin koulussa pienen stipendin (tanssiin liittyen), jonka avulla pääsin kokeilemaan tätä balettia.

Ensi kerralla jotain muuta! Haastan tähän ihmisiä mukaan vasta viimeisen faktan kohdalla :)

-Helinä

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kotijumppa

Mä rakastan ehkä kaikista eniten kotijumppaa! Siis niitä "kamalia" videoilta seurattavia jumppia. Ihan alkuperäisiä telkkarista joskus tulleita kotijumppia en ole onnistunut säilyttämään (oliskohan äidillä jossain tallessa), mutta YouTuben ihmeellisestä maailmastahan noita erilaisia harjoitteluvideoita löytyy. Myös kirjastoissa on usein jumppaDVD -hyllyjä, sekä paljon kirjallisuutta, joka auttaa oman jumpan laatimisessa.

Mun viimeisin innostus pilatekseen alkoi puoli vuotta sitten. Tutustuin lajiin liikunnan kurssin itsenäisen suorituksen aikana. Liikkeiden hallittu ja melko rauhallinen suorittaminen sopi mulle, koska tykkään mielummin tehdä rauhassa ja tunnustella miltä liike tuntuu, kuin tehdä hutiloiden ilman keskittymistä. Varmaankin tämän saman ajatuksen myötä tutustuin joogaan ja koen siihen kuuluvat liikkeet (=asanat) itselleni hyödyllisiksi.

Tiedän, ettei uutta lajia kuuluisi aloittaa ilman opastusta. Itse kuitenkin tiedän jo, mitä eroa esimerkiksi suoralla ja pyöristetyllä selällä. Jokaisen liikkeen aikana tunnustelen tarkasti, miltä se tuntuu ja mihin lihakseen se ottaa. Jos jokin tuntuu väärältä tai tuntemus ei täsmää ohjeen kanssa, lopetan liikkeen.

Tiedän myös, että joogaan kuuluu oikeasti muutakin, kuin nuo venytykset ja muut liikkeet. Hengitystä tarkkailen aina videon ohjeiden mukaisesti (se kun vaikuttaa olevan lähes tärkein osa joogaa). En kuitenkaan käytä joogan liikkeitä ns. parantamaan henkistä puoltani vain ainoastaan lihasjumeihin yms. joihin vaikuttavat auttavan. Hui, kun tuli pitkä sepustus (en halunnut, että kukaan ymmärtää mitään väärin).

Nyt siihen shoppailu osaan, jonka mainitsin edellisessä postauksessa. Kävin siis tänään Ideaparkin Budget Sportissa etsimässä paria pilatesvälinettä, joihin olen törmännyt videoissa. Nimittäin pilatesrengasta ja -palloa. Kumpikin oli onnekseni tarjouksessa ja sain ne n. 15 eurolla (mikä onnen päivä tosiaan). Kauppaan jäi vielä pilatesrulla, josta olen myös haaveillut. Ehkä sitä voisi toivoa joululahjaksi tai jotain (tai sitten ryntään viikonloppuna hakemaan senkin, kun oli myös tarjouksessa).
Kummatkin ovat EcoBody-merkkiä ja mulla onkin tältä merkiltä jo nilkkapainot (viime vuonna sain äidiltä joululahjana <3). Olen ollut niihin ainakin tyytyväinen, joten en epäile näiden uusienkaan toimivuutta ihan heti. Ainakin nopeassa testissä toimivat niin kuin pitäisikin.

Olen lisäksi katsonut netissä tuollaista joogapalikkaa lähinnä ylispagojen venytykseen. Tietääkö kukaan ovatko nuo enemmän pehmeitä vai kovia? Myös joogavyö eli tavallaan "venyttelyremmi" on kiinnostanut pidemmän aikaa, kun sillä tuo vasemman jalan venyttely olisi varmasti mukavampaa. Olen aiemmin käyttänyt apuna vasemman jalan kanssa jumppakuminauhaa, mutta se on vähän huono kun joustaa niin paljon. Nuo ovat ehkä seuraavana hankinnassa, jos tuo palikka ei ole ihan löllöpehmeä :).

Loppuun kuvia niistä tän päivän ostoksista. Kuvissa myös ne saman merkkiset nilkkapainot. Tuli muuten aika pitkä postaus (mutta niinhän siinä käy, kun pääsee asiaan mistä on kerrottavaa) :"D

-Helinä

Yhdestoista tunti!

Tänään oli syyskauden viimeinen tunti. Vähän harmittaa, kun tulee nyt hieman yli kuukauden tauko balettiin. Onneksi kotona voi treenailla :)

Tehtiin tunnilla aika paljon samoja juttuja, mutta pariin lisäiltiin vaikeutta. Frappet tehtiin puolivarpailla (=demipointessa?), melkein alkoi pohje kramppaamaan :D. Valssitriplettiin lisättiin myös kädet ja keskilattian tendu-sarjaan lisättiin pään liikkeitä.

Tunnilla oli tosi mukavaa ja pääsin muuten ensimmäistä kertaa sille seinässä kiinni olevalle tangolle. Huomasin kyllä, että siihen tuli nojattua huomattavasti enemmän, kuin siihen keskilattian vaappuvaan tankoon :D. 

Tähän melko perään tulee luultavasti toinenkin postaus, koska en halua sitä tähän samaan tunkea. Toivottavasti ketään ei haittaa tuplapostailu :). Huomenna yritän aloittaa Heidin (sori, en saa kännyllä nyt linkitettyä sun blogia, linkitän sen siihen haastepostaukseen huomenna) mulle heittämän haasteen! Jei!

-Helinä

Ps. Huomaatte ehkä mun iloisuuden. Tänään 1. Äikän prelit on ohi. 2. Kävin shoppailemassa (lisää seuraavassa postauksessa). 3. Sain olla mun poikaystävän kanssa. 4. Balettitunti sujui paremmin, kuin hyvin! 5. Ehdin venytellä niin kauan kuin halusin. Joten siinä muutama syy mun erityisen hilpeisiin tunnelmiin!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Intermezzo - Panbrasurlin 5122

Neuleshortseista siis kyse :D. Hintalapussa oli vain tuo otsikon mukainen nimi.

Kävin muutama viikko sitten arpomassa Ballerina&Liikunnassa lämmittelyshortseja ja päädyin kotiin näiden kanssa. En vain ehtinyt tehdä postausta ennen kuin nyt :)

Hintaa oli 29 euroa ja valikoin L-koon. M-kokokin olisi varmaan mennyt, mutta halusin hieman väljemmät shortsit :). En osannut päättää otanko nämä raidalliset vai vaaleanpunaiset, kun kummatkin oli niin ihanat! Vaaleanpunaiset olisivat varmaankin pidentäneet jalkoja, mutta toisaalta olin alunperin lähtenyt hakemaan mustia tai harmaita. Näissä raidallisissa kun oli kumpaakin niistä :D.

Luulen, että näissä tuo vyötäröosa on tarkoitettu käännettäväksi, kun tuollainen ihme sauma ilmestyy juuri siinä kohdalla "ulkopuolelle".  Ovat olleet ihanan lämpimät, eivätkä ole edes sitä nukkaantuvaa akryylia, mitä lähes kaikki muut tanssiin tarkoitetut lämmittelyvaatteet ovat. Venyvät joka suuntaan, eivätkä haittaa mitään liikkeitä. Olen ollut näihin erittäin tyytyväinen :)

-Helinä

lauantai 22. marraskuuta 2014

Kymmenes tunti!

Viime tunnilla tehtiin ensimmäistä kertaa keskilattialla sarjaa, johon yhdistettiin kaksi asiaa. Oli mukava vihdoin päästä yhdistelemään keskilattiallakin juttuja!

Tangolla tehtiin enimmäkseen vanhoja juttuja. Pliét, tendut, relevéet, frappét, developpét, fondut ja niin edelleen (kunnostauduin tähän postaukseen noissa heittomerkeissä, toivottavasti menivät oikein *-*). Lisäksi tehtiin taas liikkeitä, joiden nimiä en tiedä/muista. Yritän nyt kuvailla ne tähän mahdollisimman hyvin, jos joku tunnistaisi ja osaisi auttaa. 

1. Kummatkin kädet tangolla ja maha tankoon päin. Jalat 1. asennossa. Jalkojen ojennukset sivuille suorina ja nopeasti. Ensin vasemmalla jalalla 8, sen jälkeen oikealla 8, vasemmalla 4 jne. Pään ja ylävartalon tulisi pysyä koko ajan paikoillaan. 

2. Jalan liu'utus melko nopeasti tendusta vähän ylemmäs, pito, ja takaisin veto. Jalat siis 5. asennossa.

3. Roundit 1. asennossa, onko tälle hienompi nimi? Eli jalan varpaankärjellä piirretyt "puoliympyrät".

4. Jalat 1. asennossa, nopea jalannosto jalka suorana niin ylös kuin mahdollista, pito ja palautus.

Keskilattialla tehtiin aluksi pikkuhyppyjä (näillekin jos joku osaa sano nimen niin kiitos :3) 1., 2. ja 5. asennossa. Tämän jälkeen kerrattiin parepuree (en löytänyt miten tuo kirjoitetaan oikein) ja yhdistettiin nämä kaksi asiaa pieneksi sarjaksi. 

Diagonaaliin tehtiin aluksi balettipolkkaa, jonka jälkeen siirryttiin nopeasti kertaamaan valssitriplettiä. Lopuksi harjoiteltiin eri suuntiin tehtävien valssitriplettien yhdistämistä. Ensi tunnilla, joka on muuten syksyn viimeinen tunti, lisätään siihen myös kädet.

Lopuksi oli keskilattialla vielä révérence.

Kuva www.cutecolors.com

-Helinä

perjantai 14. marraskuuta 2014

Yhdeksäs tunti!

Viime tunnilla ei tehty paljon uutta. Kerron nyt kuitenkin vähän mitä tehtiin. En muista tarkkoja nimiä (niitä joissa on useampi osa), mutta kirjoitan nyt ylös kaiken minkä muistan :D.

Tangolla pliet, tendut,  fondut, frappet, developpet, releveet, puolikkaita piruetteja,  sekä paljon muuta, mitä en enää muista.

Keskilattialla kaiketi pikkuhyppyjä, sekä kiva tendu-sarja. En muista tästäkään loppuja.
Diagonaaliin (?) tehtiin polkkaa ja valssitriplettiä.

En ole nyt hetkeen ehtinyt kirjoitella, kun on ollut kaikenlaista muuta. Viikonloppuna kävin käsityömessuilla ja on ollut kaikennäköisiä koruprojekteja :). Sain muuten lyhyen matikan yo-kokeesta E, joka oli melko hyvin siihen nähden, ettei alkusyksystä ollut oikein voimia lukea siihen yhtään.

Pitääkin tällä viikolla laittaa jouluvalot ikkunoihin, kun niitä alkaa näkyä muillakin :).  Olettekos te muut yhtään jouluihmisiä?

-Helinä

lauantai 8. marraskuuta 2014

Kahdeksas tunti!

Tämä postaus tulee nyt vähän myöhässä, kun tunti oli jo keskiviikkona. Ajattelin kuitenkin kertoa, mitä uutta siellä tällä kertaa tehtiin  :)

Tangolla tehtiin aika paljon vanhoja juttuja pienin lisäyksin. Joihinkin sarjoihin lisättiin tempoa, joihinkin loppuun tasapaino jne. Keskilattialla tehtiin piruettiharjoituksia ja kulmasta kulmaan (onko tälle harjoitustyypille joku hieno balettisana?) harjoiteltiin valssitriplettien yhdistämistä ja jonkinlaista polkkaa.

Tunnilla oli kaikin puolin mukavaa ja hauskaa, vaikka mun tossut hajosivatkin aika lopullisesti... Ensi tuntia taas innolla odotellessa (jos vaikka raaskisi ottaa uudet tossut käyttöön)!

 Onko kukaan muuten maistanut Haribon Stevi-lakridsia? Itse tykkään tästä ihan tosi paljon :D.

Kuva: Instagram @balletpost

-Helinä

tiistai 4. marraskuuta 2014

Lisää balettia?

Haluaisin kovasti keväälle useamman balettitunnin viikkoon, mutta ongelmana on raha (kuten yleensäkin jutuissa, joita haluaa :D).

Kaikissa balettikouluissa harrastaminen on niin kallista, vaikka aikuisryhmiä löytyykin. Työväen-/kansanopistojen kurssit ovat yleensä kaikki täynnä, eikä kevätkaudelle yleensä pääse mukaan "uutena". Ainoiksi vaihtoehdoiksi jäävät irtotunnit, jotka ovat myös melko kalliita, sekä tanssi/liikuntakeskusten balettitunnit. Oikeastaan näistä vain jälkimmäinen tulee kysymykseen sijainnin ja hinnan suhteen. Olen kuitenkin kuullut joskus, etteivät liikuntakeskusten balettitunnit olisi kovinkaan laadukkaita (?). En tiedä mistä tuo johtuu, mutta nuo tunnit saattavat jäädä ainoaksi balettituntien lisäysmahdollisuudeksi.

Pitää siitäkin vielä keskustella äidin kanssa, kun hinta on silti tuplaten sen, mitä olen nyt syksyltä maksanut. Puolen vuoden hinnaksi tulisi siis 130-170 e, riippuen hieman mihinkä päädytään äidin kanssa (2 vai 3 tuntia viikossa).

Arvatenkin on selvää, että baletin lisäämiseksi mun täytyis jättää itämainen tanssi. Se ei nyt kuitenkaan ole se suurin murhe, mutta harmittavaa kuitenkin. Toisaalta multa aikakin loppuisi, jos saisin harrastaa kaikkia tanssilajeja, joita haluaisin.

Saa antaa vinkkejä, jos tiedätte Tampereelta edullisia ja hyviä paikkoja harrastaa balettia :). Kerron asiasta lisää, kun saan (pitkät) neuvottelut loppuun äidin kanssa. Saattaa mennä siis ensi viikkoonkin :D.

Kuva on taas siitä mun tanssisoolosta :)

-Helinä

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Seitsemäs tunti!

Aloitettiin tänään harjoittelemaan piruetteja! Jee :3

Viime viikolla en päässyt tunnille, kun olin kipeänä. Harmitti hirveästi, joten katselin sen sijaan balettivideoita YouTubesta. Tämän viikon tunnilla olikin entistä enemmän motivaatiota ja inspistä. Huomasin muuten, että oikeaa puolta tehdessä on jotenkin paljon helpompi keskittyä itse liikkeeseen. Vasenta puolta tehdessä ajatukset  harhailevat ja keskittyminen herpaantuu. Outoa :D.

Tehtiin kaikkea kivaa uutta. Juurikin niitä piruetteja, sekä "balettipolkkaa". Sitä tosin oli taidettu tehdä jo viime kerralla. Tehtiin myös assemble (?) hyppyjä, jossa jalat kootaan yhteen ilmassa.

Seuraavaa tuntia odotellessa (lisää piruetteja ehkä?).

Kuva on mun tanssisoolosta viime vuodelta :)

-Helinä

Postiaa!

Tänään saapuivat kauan odottamani SoDancan tossut Suomen Tanssitarvikkeesta! Tilasin tossut jo kesäkuussa, mutta niitä ei ollut varastossa (SoDanca - BAE23, koko 9), ja niiden kanssa ilmeni toimitusvaikeuksia. Nyt ne saapuivat vihdoinkin, jee :D. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja sieltä vastattiin nopeasti, kun kyselin tossuista. Useampaan kertaan tarjottiin myös toisia tossuja tilalle, kun toimitus viivästyi. Halusin kuitenkin odottaa tilaamiani tossuja. Tossujen mukana tuli kolme balettiaiheista taidepostikorttia, ilmeisesti hyvityksenä odottelusta (?).

Ensivaikutelmani tossuista
- Hieman liian leveä malli (leveys M), täydessä ojennuksessa hieman pussittaa.
- Ihanan kevyet!
- Ohut kangas -> kestävyys huonompi (?)
- Pohjan nahkapalat mulle just oikeassa kohdassa

Myöhemmin syvällisempää postausta, kun olen käyttänyt noita sitten joskus ihan tunnillakin. Nyt tuli vain nopeasti kokeiltua parit pliet ja tandut sopivuuden testaamiseksi.

Apua tuli kiire itämaisen tanssin treeneihin tätä kirjoittaessa! :D

-Helinä

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kotitreeni

Olen ymmärtänyt, ettei ainakaan itselle täysin uusia balettijuttuja saisi harjoitella kotona. Siitä voi seurata lukemani perusteella väärä tekniikka, joka voi johtaa jopa  nivelvammoihin. En tiedä täysin onko tämä totta, mutta kuulostaa ainakin järkevältä. Jotain voi kuitenkin tehdä balettitunnin ulkopuolellakin.

Venyttely ja lihaskunto ovat ainakin juttuja, joita voi (kai) tehdä turvallisesti kotona. Venyttely kuului jo ennestään lempijuttuihini, mutta nyt olen lisännyt sitä entisestään. Tavallisista vatsalihasrutistuksista en tykkää (en tunne tosin ketään, joka tykkäisi), mutta pilates- ja joogaliikkeet ovat mukavia. Niitä tulee tehtyä silloin tällöin. Vatsalihakset pysyvät kyllä melko hyvässä kunnossa vatsatanssin avulla (lisätreeni ei silti olisi pahitteeksi, mutta...).

Olen yrittänyt erityisesti vahvistaa nilkkojani ja lisätä aukikiertoa lonkissa. Lisäksi asetin itselleni tavoitteen päästä vasemman jalan spagaatti synttäreihini mennessä. Synttärini ovat vasta helmikuussa, joten se saattaa onnistuakin :D.

Olisiko jollain kertoa baletin kannalta erityisen oleellisia venytyksiä tai jotain muuta, mitä kotona voi tehdä baletin eteen? :)

Äsken näin mainoksen telkkarista, jossa mainittiin Bostonin baletti. Muuta en kuullut, mutta tässä ohjelman tiedot: keskiviikko 20.05, Hansin matkassa, mtv3. Olen itse balettitunnilla, mutta jos joku sattuu katsomaan niin saa tulla kertomaan (jos ei ole parempaa tekemistä), mikä oli ohjelman juttu.

Kuva: glitter-graphics.com

-Helinä

tiistai 21. lokakuuta 2014

Capezio - Drawstring polo pant

Tilasin pari viikkoa sitten Footlightilta Capezion housut, jotka ovat polvista alaspäin säärystimet. Olin katsellut pitkään samanlaisia housuja Suomen Tanssitarvikkeesta, mutta ne olivat eri merkkiset (Intermezzo) ja kalliimmat.

Ensimmäinen Footlightin paketti hukkui postiin, joten jouduin odottelemaan hieman tavallista pidempään housujani (Footlightilta lähetettiin uusi paketti). No, onneksi ei ollut mitään kiireellistä. :)

Housujen housuosa on 60% puuvillaa ja 40% polyesteria, jos oikein käsitin. Säärystinosa olisi tällöin 77% puuvillaa ja 23% spandexia. Itse ajattelin lukujen olevan näin päin, mutta saattavat siis olla toisinkin päin.

Tilasin kokoa L, joka on aivan sopiva mulle. Normaalisti mulle menee esim. legginseistä M-L, joten näiden housujen kokoluokitus vastaa melko normaalia (ei mitään erityisen pientä kokoa siis).

Housut ovat tosi lämpimät päällä ja joustavat hyvin. Vyötäröllä on kiristysnauha, jota voi itse säätää. Muutenkin ovat erittäin mukavat, voisin suositella ihan kotioleiluhousuiksikin :D.

Ainut huonopuoli housuissa on se, että kantapään aukko säärystimissä on hieman liian pieni. Kantapää mahtuu siihen kyllä ihan hyvin, eikä tunnu mitenkään liian epämukavalta. Kantapään alla oleva osa vain tuntuu välillä kiristävän. Painotan kuitenkin, ettei mitenkään häiritsevästi.

Pidän näistä housuista ihan hirveästi, jos se nyt ei vielä tullut ilmi :D.

-Helinä

perjantai 17. lokakuuta 2014

Etsijöille löydettävää

Tänne blogiin on päädytty muutamilla hakusanoilla, joista ei täällä välttämättä ole kuitenkaan kovin paljon tietoa. Ajattelin tähän postaukseen kertoa omat tietoni näistä asioista, jos joku vielä eksyy tänne noilla hakusanoilla.

Vatsatanssi tossut
Vatsatanssissa eli itämaisessa tanssissa ainakin meillä ovat käyneet mitkä tahansa pehmeät tossut. Itse käytän ihan vain balettitossuja, mutta ohjaajalla näyttää olevan enemmän jazztossun näköiset ihonväriset tossut. Osalla on tunnilla ihan normaalit mustat jumppatossut ja välillä joku on ihan sukillakin. Joskus olen nähnyt kuitenkin kultaisia/hopeisia jumppatossun tapaisia, joita myydään tanssikaupoissa itämaisen tanssin tossuina (ainakin Suomen tanssitarvikkeen sivuilla olen nähnyt). Tunnilla ei ole kuitenkaan (ainakaan meillä) niin tarkkaa, mitkä tossut jalassa on.

Balettisanasto
Meidän blogista ei löydy kovinkaan kummoista balettisanastoa, kun ollaan vasta ihan aloittelijoita. Joku kuitenkin vinkkasi, että Wikipediasta löytyy melko laaja sanasto balettiliikkeistä.

Baletti plie
Plie on baletin perusliikkeitä, tavallaan polvien koukistus. YouTubesta varmaankin löytyy hyviä videoita hakusanalla "how to do plie".

Tanssitarvike kauppa oulu
Oulussa on ainakin Silkkirumpu, joka myy tanssitarvikkeita. Silkkirummun verkkokauppa ei ole mielestäni mikään maailman paras, koska en löydä sieltä kuin kärkitossuja. Ovatkohan sivut kesken?

Tällä kertaa ei ollut enempää hakusanoja, joista täällä ei olisi jo postattu.

Vielä siitä toissapäiväisestä tunnista, että tehtiin melko vähän uusia juttuja. Ainut kokonaan uusi juttu taisi olla kääntyminen varpailla tangon kautta niin, että jalat vaihtaa 5.asennossa paikkaa. Olikohan käännöksen nimi jokin sutenuu? Varmaan kirjoitetaan eri tavalla :D.

Muuten mun tilaamat housut olisi postissa! Ei tarvinnutkaan odotella pitkään :).

-Helinä

Kuva: http://dora.wikia.com/wiki/List_of_Dora's_outfits

Balettipuvun metsästystä

Nyt muhunkin on iskenyt "balettipukukuume". Käytiin lauantaina Helinän kanssa Ballerina&Liikunnassa ja Piruetissa kattomassa mulle balettipukua ja muita balettijuttuja. Puvun budjetiksi asetin noin 20-30 €.

Sovitin Ballerina&Liikunnassa joitain L-kokoisia pukuja, mutta ne olivat liian lyhyitä ja muutenkin liian pieniä. Löysin myös ihania pitsipukuja, mutta ne olivat hirveän kalliita. 
Kokeilin kahta XL-kokoista pukua, jotka istuivat hyvin. Molemmat puvut olivat mustia. Toisessa puvussa olkaimet menivät selästä ristiin. Toisessa olkaimet taas olivat ihan tavalliset. Tykkäsin erityisesti puvusta jossa olkaimet menivät ristiin. Olisin vaan halunnut sen jonkun muun värisenä. Opiskelija-alennuksen ansiosta puku olisi juuri ja juuri mahtunut budjettiin. Ajattelin kuitenkin vielä katsoa minkälaisia pukuja Piruetissa on ja selailla  nettikaupojen tarjontaa. 

Piruetissakin oli aivan ihania pitsipukuja, mutta niidenkin hinta oli aivan karmea. Lisäksi tykkäsin joistain Wear Moin puvuista, mutta niillä vasta olikin hintaa. Ihan tyhjin käsin en kuitenkaan lähtenyt Piruetista, sillä ostin vaaleanpunaiset trikoot/sukkikset. Ne osoittautuivat käytössä ihan hyviksi, mutta ehkä hiukan lyhyiksi.

Tänään nettikauppoja selaillessa sain huomata, kuinka mulla ei kyllä selvästikkään ole mikään keskiverto ballerinan vartalo, minkä oon kyllä jo tiennytkin. (Oon liian muodokas ja pitkä.) Joissain nettikauppojen puvuissa koot loppuvat L:ään. Toisaalta on ehkä hyväkin ettei tule kovaa valinnan vaikeutta budjetin ja koon ansiosta, mutta kyllä välillä harmittaa kun näkee kokojen loppuvan mallista josta itse pitää. Tai sitten värivaihtoehdot ei ole mun mieleen. Ehkä mä olen vaan liian nirso. :D 
Tähän lopuks voisin laittaa kuvan mun unelmapukumallista (väri ja hinta eivät ole mun vaatimuksiin sopivat).




Puku: Sodanca (fashion leotard with laces) 45.95€ 
tanssitarvike.fi 

~ Jensku

torstai 16. lokakuuta 2014

Kuudes tunti

Kirjoitan tämän päivän tunnista vain ihan lyhyesti, koska olen menossa nukkumaan. Väsyttää ihan kamalasti, joten teksti saattaa olla sen mukaista. Pahoittelen!
Alkutunti meni jotenkin ihan plörinäksi ja kaikki tuntui hankalalta. Jopa perus pliet ja tandut. En ymmärrä miten se on edes mahdollista. Muutenkin haukotutti  tunnilla jatkuvasti (väsymys?) ja oli jotenkin tosi vaikea keskittyä. Keskivaiheilla tuntia löytyi hetkeksi kunnollinen keskittymiskyky, kunnes se katosi taas. Lopputunti meni sitten ihan keskitasoisesti kuitenkin.
Rakastan meidän tangolla tehtävää venyttelysarjaa. Tehtiin sitä taas tunnilla ja se oli tosi mukavaa. Sarjan lopuksi tulee kuitenkin jalan nosto sivulle, jossa sitä tulisi pitää. Tänään ope tuli nostamaan mun jalkaa niin ylös, että tuntui kuin toisen puolen lonkka lähtisi irti kohta. Kesken lopun echappeiden mulla meinasi oikea pohje krampata, minkä onneksi jätti kuitenkin tekemättä. Vesipullokin unohtui kotiin. Ihan hauskaa kuitenkin oli vaikkei kaikki ollutkaan ihan täydellistä tällä kertaa.
Äh väsyttää niin paljon, että täytyy lopettaa tähän. Ehkä seuraavassa postauksessa hieman enemmän tästä tunnista.
Hyvää yötä :)
-Helinä

tiistai 14. lokakuuta 2014

Legginsit vs. Sukkikset

Vihdoinkin aion kirjoittaa sen ajat sitten lupailemani postauksen siitä, kummista tykkään tunnilla enemmän, legginsseistä vai balettisukkiksista.
Legginssit
+ ei pituusongelmia
+ ei riuhtomista
+ ei valumista
- hiostavat
- ei pehmeät
Sukkikset
+ eivät hiosta/hengittävämmät
+ pehmeämmät
+ tossut tuntuvat mukavemmilta, kun on sukkikset jalkapohjan ja tossun välissä
- pituusongelmat
  -> riuhtominen/valuminen
Tykkään pitää ehkä enemmän sukkiksia, koska ne hengittävät paremmin, mutta eivät kuitenkaan jäähdytä jalkoja. Niissä huono puoli mulle on, ettei pituus tahdo riittää kuin ihan just ja just ja tästä syystä niiden pukeminen on kamalaa riuhtomista ja venyttämistä. Muita huonoja puolia en sukkiksista keksi.
Pitäisi varmaan koittaa tilata joskus Intermezzon 175-185cm kokoiset sukkikset ja kokeilla onko noissa samaa ongelmaa. Tällä hetkellä mulla on Piruetin XL-sukkikset.
Lopuksi asiaan liittymättömiä asioita. Ensiksi meillä ei siis ollut viime viikolla tuntia, siksi siitä ei ole postaustakaan. Toinen juttu on se, että posti on hukannut mun tilaamaani lämmittelyhousut. Ilmoitin tästä ja Footlight lähettää tänään uudet, jos posti ei niitä löydä. Joudun vielä siis odottamaan housujani hetken aikaa, mutta onneksi niillä ei ole kiire :).
-Helinä

maanantai 13. lokakuuta 2014

Apua, ei taas: Uusi puku

Olin tänään shoppailemassa kaupungilla. No, lähes puolet ostetusta tavarasta oli sentään muiden tavaroita. Äidille piti etsiä pölyhuiskua, pikkusiskolleni synttärilahjaa ja isin pyynnöstä kävin ottamassa itsestäni "passikuvat" henkilökorttiin. Toiselle pikkusiskolleni ei ollut tällä kertaa mitään haettavaa. Itselleni ostin kirjontalankoja, neuloja ja mittanauhan. Näiden lisäksi ostin _taas_ uuden puvun.
Tämä uusi balettipuku päätyi mulle Heidiltä (http://the-diary-of-ballerina.blogspot.fi), joka oli käymässä Tampereella. Puku oli myynnissä Heidin blogikirppiksellä ja mun mielestä se oli tosi kivan mallinen. Halusin katsoa värin kuitenkin vielä luonnossa, koska kuvat joskus vääristää oikeita värejä. Mä ihastuin kuitenkin puvun väriinkin ihan täysin :D. Olihan se siis pakko ostaa, kun ei sillä ollut hintaakaan kovin paljon.
Puku on Sanshan ja kokoa 6. Sovitin pukua vasta kotona, kun oli hieman kiire tuolla kaupungilla. Kotona sovitettuani selvisi, että puku on  aivan täydellinen, kunhan lyhensin kumpaakin olkainta ensin pari senttiä. Puku on lisäksi tehty jostain superpehmeästä materiaalista ja olen nyt muutenkin ihan rakastunut tuohon pukuun. Kiitos Heidi! :)
Lopussa kaksi kuvaa puvusta, kauempaa otetussa kännykkä vääristi värin tosi oudoksi, joten siksi toinenkin kuva, jossa väri näkyy hieman paremmin (muttei täydellisesti). Puku on oikeasti tummanruskean/kupari. Erittäin vaikeasti kuvattava väri :p.
-Helinä

tiistai 7. lokakuuta 2014

Uusi puku!

Mun vanha ystäväni halusi myydä yhden balettipuvuistaan, koska se ei kuulema istu hänelle hyvin. Niinpä sain aivan ihanan lähes käyttämättömän oloisen puvun vain kympillä!
Mikä hassua, tämäkin puku on Blochin M-kokoinen puku. Kaverini on lisäksi kaventanut pukua (jos ymmärsin oikein),  mutta en nopeasti katsoessani huomannut sitä. Niin kummallista, että kohdalle sattuu kaksi sopivaa pukua merkiltä, joka tekee melko pieniä/lyhyitä pukuja. No, ihmeitä sattuu :D.
Olen tosi ihastunut puvun väriin ja malliin. Väri on just mun lemppareita ja malli mun mielestä tosi kaunis ja siro. Rakkautta ensi sovituksella :D.
Tilasin lisäksi Footlightilta ihanat lämppärihousut lähinnä kotikäyttöön. Niistä lisää, kunhan saapuvat.
En ole ennen tajunnut, että tanssiliikkeistä löytyy lämpimiä vaatteita, jotka on sen lisäksi vielä tosi hienoja. Esim. Tokmannin villahousut ei ole oikein innostanut, joten olen päätynyt oleilemaan kotona talvet peittojen alla :D.
Tänään ei muuten ollut tuntia, kun opettaja on sairaana. Toivottavasti paranee pian!
-Helinä

maanantai 6. lokakuuta 2014

Kakkaranuttura?

Mun on pakko tehdä tästä aiheesta nyt postaus, koska tää häiritsee mua ihan liikaa. Kommenteissa Heidi kertoi kakkaranutturoista ja mä en tiedä millaista nutturaa se tarkoittaa. Selvä sivistysaukko :D.
Lisään tähän kuvat mun normaaleista nutturoista. Mun "normaali" nutturaverkko meni rikki pari viikkoa sitten, joten olen käyttänyt tuota pinkkiä. Eli pinkissä on se täytedonitsi sisällä. Hopea on tehty videon avulla ja ilman mitään oleva on lettinuttura ilman nutturaverkkoa. Pinkillä rusetilla varustettu on nuttura, jota käytän joskus tanssitunnilla, mutten koskaan baletissa :D.
Eli Heidi tai joku muu, joka tietää asiasta niin voitko kiitos kommentoida onko joku näistä kakkaranuttura? Kiitos! :"D
-Helinä

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Nutturat

Meillä ei ole pakko pitää nutturaa tunnilla, eikä opellakaan ole hiukset kuin tiukalla ponnarilla. Tosin hänen hiuksensa eivät näytä kovin pitkiltä, joten ne eivät välttämättä riitä nutturaan muutenkaan. Ihan varma en ole, mutta tällainen mielikuva on jäänyt, kun en siellä tunnilla kuitenkaan ole hirveästi hänen hiuksiaan tuijotellut.
Itse tykkään kuitenkin pitää tanssitunneilla yleensä nutturaa, jos sen ehtii laittaa kotona. Vihaan pukuhuoneessa hiusten laittamista! Ikinä ei pääse peilin eteen ja vie samalla tilaa muilta, jotka ovat tulossa vain vaihtamaan  vaatteita. Itse en laita hiuksiini lakkaa kovinkaan usein, mutta jotkut laittavat sitäkin pukuhuoneissa, yäk se haju :S.
Itselläni on muutamia tapoja laittaa hiukset helposti nutturalle. Riippuen haluanko ihan mininutturan, jonka saa pelkistä mun omista hiuksista, vai isomman, johon tarvitsen sellaisen donitsin näköisen hiusjutun :D.
Ihan mininutturan saan, kun laitan hiukset kiinni pompulalla, jossa on jokin vähän isompi koriste (esim. rusetti, kukka...). Kiedon ponnarin hiukset vain tämän koristeen alle ja muutamalla pinnillä kiinni. Luulen, ettei tämä toimi paksuihin tai pitkiin hiuksiin, mutta mulla toimii. Mun hiukset kun on ihan ohuet ja keskipitkät.
Toinen tapa, jota käytän on laittaa hiukset ponnarille, letittää ne ja kietoa nutturaksi. Pysyvät mulla taas ihan vain parilla pinnillä kiinni. Tällaisen nutturan kokoluokka on mulla ihan minimaalinen, mutta ainakin hiukset on poissa tieltä :).
Jos haluan isomman nutturan, laitan hiukset kiinni ponnarilla, pujotan niihin sellaisen nutturadonitsin (?), levitän hiukset tasaisesti sen ympärille ja pujotan hiusten ja donitsin päälle virkatun nutturaverkon. Ylijääneet hiukset kieputan nutturaverkon reunoille ja laitan melko monella pinnillä kiinni. Kerran taisi mennä  yli 15 noita "mummopinnejä".
Näillä tavoilla on mulla nutturat pysyneet ihan hyvin tanssiessa. Onko teillä jotain vinkkejä, millä muulla tavalla nutturan voi tehdä? Nuttura on muuten tosi outo sana jos sitä hokee paljon. :D
-Helinä

perjantai 3. lokakuuta 2014

Venyttelyn tärkeys

Oon saanut kokee joitain kertoja kuinka tärkeää on venytellä balettituntien jälkeen. Jos ei venyttele, niin jalat kipeytyy. Mulla on ollut vaikeuksia nostaa edes vähän jalkaa maasta. Etureidet ja lonkat on olleet välillä tosi kipeät. Lisäksi toistin saman virheen tällä viikolla kahdesti.

Olin sen verran väsynyt torstain show/disco tunnin jälkeen, että en jaksanut venytellä. Keskiviikon baletin ja torstain show/disco tuntien jälkeinen venyttelemättömyys kostautui entistäkin kipeämmillä jaloilla. Näytti varmasti tosi hassulta, kun koulussakin nostelin jalkoja käsieni avulla tuolin jalansijoille. :D

Ehkä jotkut asiat on opittava kantapään kautta. Jatkossa käytän kyllä ennemmin aikaa venyttelyyn, kuin olen seuraavan päivän kipeillä jaloilla. Venyttelyyn kun ei tarvitse varata juurikaan aikaakaan jos tekee esim. läksyjä samalla. 


Kuva: http://data2.whicdn.com/images/137496103/large.jpg
Untitled

~ Jensku




torstai 2. lokakuuta 2014

Viides tunti!

Tällä kertaa ehdittiin tehdä todella paljon erilaisia juttuja, kun jokaista sarjaa ei tarvinnut enää kerrata niin tarkasti. Suurin osa tunnista tehtiin tangolla (70 min) ja loppu aika (20 min) tehtiin keskilattialla, sekä kulmasta kulmaan liikkuvia juttuja.
Tunti alkoi taas pliesarjalla, jonka jälkeen tehtiin tanduita, frappeita, roundeja, fonduita jne. Moneen sarjaan lisättiin vähän jotain uutta, esim. fonduihin lisättiin parikin juttua: jalan kuljetus ilmassa kun vaihdetaan liike edestä sivulle (ala seconde kai) ja sivulta taakse, sekä loppuun pasee (?) tasapaino. Luulen että toi pasee kirjoitetaan ehkä passe ja johonkin kohtaan tulee heittomerkki... joku superballerina varmaan haluaisi korjata mun jokaisen balettitermin kirjoitusasun :D.
Tangolla uusia juttuja olivat pikkuhypyt, joille on kai olemassa joku oma nimi, jota en vain millään muista. Tehtiin myös mun mielestä kivoja jalan ojennuksia sivuille, niin että jalka vaihtui aina ja ylävartalon tuli pysyä paikoillaan.
Käytiin myös hieman pään asentoja, kun joku sattui niistä tunnilla kysymään. Kun jalkaa ojennetaan eteen, on katse yleensä sivulle. Kun jalkaa ojennetaan sivulle, on katse yleensä eteenpäin. Kun jalkaa ojennetaan taakse on katse yleensä sivulle. Jotenkin näin se meni.
Tunnilla lisättiin kulmasta kulmaan menevään valssitriplettiin kädet, ja ensimmäiset kerrat, kun niitä harjoiteltiin, näyttivät aika hassulta. Päässä pyöri vain, että apua mikä jalka mikä käsi. Mutta kyllä sekin siitä lähti edistymään parempaan päin :D
Mulla oli tunnilla tosi kivaa, eikä millään jaksaisi odottaa kokonaista viikkoa, että pääsisi taas balettitunnille. Pitää tosissaan harkita jos saisi keväälle suostuteltua äidiltä toisen tunnin viikkoon. Vaikka joululahjana tai jotain :).
Kuva: glitter-graphics.com/ 170999
-Helinä

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Papillon - PA1000

Tässä postauksessa kerron uusista tossuistani, Papillonin PA1000 -mallisista. Tilasin nämä Suomen Tanssitarvikkeesta (n.14 e) mun vanhojen tossujen varalle. Ne kun saattavat hajota hetkellä millä tahansa, nyyh. Papillonin tossuista mulle sopi koko 8,5 (normaali kengänkoko 43-44).
Nämä tossut ovat nahkaiset ja kokopohjaiset. Niihin kuuluisi oikeasti vain yksi kuminauha jalan päälle, mutta halusin omiini kahdet, joten ostin kuminauhat Ballerina&Liikunnasta. Kuminauhat näyttävät siksi erityisen pinkeiltä, kun eivät ole ne alkuperäiset. Solmittava kiristysnauha on näissä tossuissa jonkinlaista puuvillalankaa.
En ole käyttänyt näitä kovin paljon, mutta olen huomannut juttuja, joista tykkään ja juttuja joista en.
Puuvillanauha kiristysnauhana ei ole kovin hyvä, koska se tahtoo löystyä kokoajan ainakin rusetilla, täytyy kokeilla umpisolmua, kun otan tossut kunnolla käyttöön.
Nahkainen pinta ottaa välillä ainakin muovilattiaan kiinni (esim. tenduissa) ja kokopohja luonnollisesti ryyppyyntyy hieman nilkkaa ojennettaessa.
Luulen kuitenkin, että nahka kestää paremmin kulutusta, kuin kangas. Eivätkä tossut olleet ollenkaan kalliit.
Huonot ja hyvät puolet
-rypyt nilkkaa ojennettaessa
-ainakin uutena nahka tuntuu tahmealta lattiaa vasten
-puuvillanaru kiristysnauhana
-vain yhdet kuminauhat
+hinta
+luultavasti parempi kestävyys
+sisäpohja tuntuu olevan tiukasti kiinni ja se on ohut
+ erillinen sisävuori
+ei ainakaan vielä mitään möykkyjä jalan alla
Mun mielestä nämä tossut tuntuu ihan hyvältä hinta-laatusuhteeltaan. Mun Capezion tossuissa oli jo uutena vähän kaikkea vikaa; jokaista lankaa ei ollut päätelty ja toinen pohja oli ihan kummallinen, sekä kantapään alla oli ärsyttävä kökkö. Mulle saattoi kyllä osua joku erityisen huono pari niistä.
Loppuun kuvia tossuista eri puolilta.

Korjaukset

Tykkään tunnilla siitä, kun opettaja/ohjaaja (kummaksi balettitunnin pitäjää muuten kutsutaan?) korjaa liikkeitä, koska silloin tietää, tekeekö liikkeitä lainkaan oikein. Mun mielestä korjaustavoissa on kuitenkin tosi paljon eroja, jotka vaikuttavat siihen, kuinka helppoa korjaus on ottaa vastaan.

Yleensä, kun olen ollut muilla tanssitunneilla, korjaukset on annettu yleisesti eli kesken sarjan on huudettu "muistakaa nilkat", "enemmän voimaa" tai jotain sellaista. Joskus kyllä korjattiin ihan vain yhdelle, mutta sekin huudettiin salin edestä. Ainakin mun mielestä tuollaisia korjauksia oli tosi hankala seurata. Varsinkin, jos korjaukset olivat sellaisia, että niille pystyi antamaan vastakkaisenkin korjauksen. Esimerkiksi "taivuta enemmän" ja "taivuta vähemmän". Kun näitä huudellaan sekaisin kesken sarjan kenenkään (okei, ehkä ohjaaja tietää) tietämättä yhtään, kelle korjaus on tarkoitettu niin mä meen ainakin ihan sekaisin.

Balettitunnilla on se(kin) ihana puoli, että korjauksia annetaan myös henkilökohtaisesti. Lisäksi ainakin näin aluksi tietää varmasti vähintään 99% kaikista korjauksista sopivan myös itselle. Korjauksia ei myöskään anneta yhtään niin sekavasti, kuin tunneilla, joilla olen ennen käynyt. Aivan uutta on se, että balettiope/ohjaaja korjaa myös ihan fyysisesti käsin asentoja/liikeratoja oikeammaksi. Esimerkiksi saattaa tulla kesken sarjan suoristamaan jalan asentoa. Onneksi hän ei ota mitenkään tosi sirosti kiinni, koska oon tosi hyvä kutiamaan :D.

Toisaalta oon kuullut myös balettitunnin pitäjistä (Suomesta ja ulkomailta), jotka ovat mun mielestä kuulostaneet jopa ilkeiltä. Käskeneet oppilaiden laihduttaa, että pääsevät tunnille jatkossakin tai haukkuneet oppilaita. Antaneet tavallaan "korjauksia" henkilökohtaisista ominaisuuksista. Tätä olen kuullut varsinkin pienempien (9-15v) balettitunneista. Ymmärrän, että joillain tunneilla on osallistujia, jotka haluavat baletista ammatin, mutta mun mielestä tuollainen käytös ei ole silti sopivaa.  En voi olla tietenkään varma tarinoiden aitoudesta, mutta mulle on jäänyt semmonen olo, että tuollaista tapahtuu oikeasti.

Onneksi meidän tunnilla on ainakin tosi mukava ohjaaja/opettaja. Hän korjaa virheet, mutta sellaisella tavalla, että mulle ei ainakaan tule "en osaa mitään" -tunnetta. Multa ainakin loppuisi innostus, jos tunnilla ei kannustettaisi tai korjattaisi mitään.

Olisi myös kiva kuulla minkälaisista korjauksista/opetustyylistä te tykkäätte ja minkälaisia tuntinne ovat tällä hetkellä? :)

Kuva: glitter-graphics.com / sgst1993

Anteeksi taas pieni ja sumea kuva, mutta se oli niin söpö :D.

-Helinä

torstai 25. syyskuuta 2014

Neljäs tunti

Tällä kertaa tehtiin tosi paljon uusia juttuja ja lisättiin vanhoihin juttuihin uutta. Tangolla roundeihin lisättiin jalannosto ja frappeisiin pikee (?, jonkinlainen näpäytys), jos muistan oikein. Tehtiin taas sitä kivaa venyttelysarjaa, josta tykkään.

Keskilattialla tehtiin vanhaa sarjaa, mutta kokeiltiin sitä myös taaksepäin. Tällä kertaa tehtiin plie-relevee-pikkuhyppysarja kädet sivuilla (moneskohan käsien asento tämä on?), eikä enää vyötäröllä niin kuin aiemmin. Kokeiltiin myös echappeita, jotka sujuivat omasta mielestä jo vähän paremmin kuin viimeksi. Ihan uutena juttuna tulivat pienet hypyt, joissa jalat vaihtavat ilmassa paikkaa 5. asennossa.

Kulmasta kulmaan tehtiin samaa valssitriplettiä (?) etu- ja takaperin. Uutena juttuna tehtiin hyppyjä , joissa jalka nousee aina eteen vähän koukussa ja vaihtuu ilmassa. Liittyi kai jotenkin pikkujoutseniin :D?.

Oli taas mukavaa käydä tunnilla ja tällä kertaa meitä oli aika vähän paikalla niin sai paljon korjauksia :).

Kuva on tosi pieni tällä kertaa, mutta musta se oli niin hieno, että haluan sen silti tähän laittaa.

Kuva: glitter-graphics.com/sgst1993

-Helinä


PS. nyt on lyhyen matikan kirjotukset ohi, jes

maanantai 22. syyskuuta 2014

Capezio - Pro Canvas

En malttanutkaan loppujen lopuksi jättää postailua tauolle lukemisen vuoksi, vaikka se olisikin ehkä ollut järkevää ton kokeen kannalta...

Kirjoittelen tänään yksityiskohtaisemmin ensimmäisistä tossuistani, eli Capezion tossuista. En ole aivan täysin 100% varma mallin nimestä, mutta netistä kuvia vertailemalla olen päätynyt siihen, että olisivat Pro Canvas -mallia. Nämä ovat olleet mulla yli vuoden, pääasiassa itämaisessa tanssissa ja nyt baletissa.


Tossuissa pohja on kaksiosainen, joista kantapään alla oleva pala on harmaa ja pehmeä (kaiketi haljasnahkaa?). Päkiän alla oleva vaalean ruskea pala on taas huomattavasti kovempi ja sitä on hieman vaikea taivuttaa edes käsin (näyttää vähän joltain puulta). Tossut ovat muutoin kankaiset.

Jalan ympäri tossun sisällä menevä kiristysnauha on ohutta kuminauhaa, mikä on musta ainakin tosi kätevää. Tossu tavallaan venyy jalan ympärille, kuitenkaan puristamatta.


Jalan yli menevät kuminauhat (2 kpl/tossu) olivat valmiiksi ommeltu kantapään puolelta. Itse ommeltavaksi jäivät vain toiset päät.


Omasta mielestäni nilkan ojennus näyttää näissä tossuissa nätiltä kaksiosaisen pohjan takia. Ne myös istuvat tosi hyvin jalkaan. Mulle menee koko 12W ja normaali jalankokoni on 42-44. Ostin nämä tossuni Ballerina&Liikunnasta ja maksoivat silloin kai noin 24 e.

Hyviä puolia omasta mielestäni:
- mukautuvat hyvin jalkaan
- nilkan ojennus ilman tossuryppyjä
- kiristysnauhana kuminauha
- puolivalmiiksi ommellut kuminauha


Huonoja puolia omasta mielestäni:
- kuluivat varpaan kohdalta melkein heti rikki (onneksi ehdin vahvistaa ennen tätä kangasteipillä)
- hieman kallis hinta
- sisäpohja irtosi parin kerran jälkeen
- tossuun upotettu päkiäpala hajoilee nopeasti (toisen tossuni päkiäpala valmiiksi erittäin huonolaatuinen, jotenkin rösöinen)


Loppuun kuvia tossuista :)

-Helinä

Ensimmäiset balettitossut

Moi!
Olen pahoillani, etten ole blogannut hetkeen! Olen pitänyt taukoa bloggaamisesta ylioppilaskirjoitusten ja koeviikon takia. Kaikki aika on mennyt lukemiseen, enkä ole pystynyt käymään baletissa jokaisella kerralla. Ajattelin nyt päivittää kuulumisiani baletin osalta ja kertoa vähän tossuistani. :)

Eli siis pääsin varasijalta ryhmään! Valitettavasti ilmoitus vapaasta paikasta tuli ensimmäisen balettitunnin jälkeen, joten en päässyt heti ekalle tunnille. Ilmoituksen saatuani ilmoitin vastaanottavani paikan ja lähdin tossuostoksille Ballerina & Liikuntaan. 

Olin jo aiemmin sovittanut joitain tossumalleja, ja Capezion kangastossut, jossa on kaksiosainen pohja, tuntuivat istuvan parhaiten jalkaani. Kengän kokoni on noin 41-42 (vähän kengästä riippuen). Capezion tossujen koko 12M istui juuri sopivasti jalkaani. Yllätyksekseni myyjä sanoi, että jalkani ovat kapeat. Olen aina luullut jalkojeni olevan leveät. :D

Tossut tuntuivat hiukan kireähköiltä sovittaessa, joka johtui todennäköisesti pitkistä varpaankynsistä ja siitä etten ole aikaisemmin pitänyt balettitossuja jalassa. Sain kuitenkin varpaani ojennettua, ja muuten ne tuntuivat oikein sopivalta. Onnekseni kumilankojen toiset päät oli jo ommeltu kiinni, joten säästyin suuremmalta työltä. Tossut maksoivat 25€, joka on mielestäni kohtuullinen hinta hyvistä tossuista.

Ompelin kumilangat Helinän kanssa yhdessä ennen ensimmäistä balettituntiani. Kiristin kiristysnauhat sopiviksi, mutta en katkaissut niitä vielä. Laitoin ne ruseteille, jotka piilotin tossujen sisään tunnin ajaksi. Lisäksi teimme Helinän kanssa minulle tossupussin tyllikankaasta. Tuli huomattavasti halvemmaksi tehdä se itse kuin ostaa valmis tossupussi kaupasta. 


Sellaista tällä kertaa. Lupaan, että bloggaan useammin nyt kun kouluasiat on hoidettu pois alta. Kertokaa ihmeessä jos teille tulee mieleen joku aihe mistä haluaisitte kuulla lisää. :)

~ Jensku



sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Carmen

Hei!
Ihan nopeasti sitä vain, että törmäsin aamulla YouTubessa upeaan Carmen-nimiseen balettiin. Jätän osoitteen tähän ja yritän myöhemmin, varmaan keskiviikkona, päästä koneelle ja upottaa videon itsessään tähän postaukseen. Esitys taitaa olla Venäjältä, koska siinä tanssii Svetlana Zakharova. Jos olen väärässä baletin nimestä, maasta tai tanssijasta, korjatkaa kiitos! En ehtinyt katsoa balettiesitystä vielä kokonaan, koska piti kiirehtiä kertaamaan matikkaa. Näytti kuitenkin upealta ja mitkä jalat ja nilkat <3. Toivottavasti linkki meni oikein :)

https://www.youtube.com/watch?v=yJlyGNitxz0&feature=youtube_gdata_player

Kuva: © 2000-2007 Marc Haegeman
En saanut kännykän avulla parempaa kuvaa tähän postaukseen, mutta korjaan senkin koneella!
-Helinä

torstai 18. syyskuuta 2014

Balettitrikoot/sukkikset?

Tekisi mieli vain koko ajan kirjoittaa kaikista mieleen tupsahtaneista asioista, jotka liittyvät balettiin. Toivottavasti lähes jokapäiväinen postailu ei haittaa ketään (tosin täähän on meidän blogi, joten kirjoitetaan just niin usein/harvoin kun halutaan :D). Yritän säästää osan aiheista myöhemmäksi jos tuleekin päivä tai kokonainen viikko (hui o.o), ettei keksi mitään aihetta.

Tänään aiheena kuitenkin balettisukkahousut, koska taisin luvata niistä postauksen joskus. Tai sitten lupasin sen legginssit vs. sukkikset postauksen, mutta se saa jäädä nyt myöhemmäksi.
Kuulin tässä yksi päivä kun puhuttiin balettitrikoista. Hämmennyin, koska eikös ne ole sukkikset kuitenkin? Olen nyt törmännyt tuohon trikoo sanaan useammankin kerran, joten kai niitä kutsutaankin trikoiksi :D. En mä vaan tiedä, mun silmissä ne on silti sukkikset. Mutta nyt asiaan.

Ensin kävin kyselemässä balettiSukkahousuja Ballerina&Liikunnasta. Siellä sanottiin, että ainoa vaihtoehto mulle on Intermezzon 14 euron sukkikset. Muilla merkeillä on kuulema vain One size -koko, joka on mulle liian lyhyt. Intermezzon sukkikset oli musta vähän kummallisen pinkit (saatoin kuvitellakin) ja niissä ei ollut pohjareikää, jonka avulla saisin ne myös legginseiksi. Joten kävin katsomassa vielä Piruetista.

Piruetissa oli tarjolla reiättömiä (10 e) ja reiällisiä (12e) La Pirouette -sukkiksia, kumpiakin myös XL-koossa. Siispä hankin nuo reiälliset sukkikset. Mukana olleen kokotaulukon mukaan mulle ois pitänyt riittää L-kokokin, mutta vähän epäilen. XL sukkiksiakin saan ihan kohtuullisesti venytellä ja riuhtoa päälle, jotta pituuden saa riittämään. Lantio-/Vyötäröosassa onkin sitten ainakin 10 cm ylimääräistä, jota taittelen monin kerroin, etteivät sukkikset olisi niin ylhäällä. Pienenä mulla oli kyllä tapana vetää kaikki sukkahousut niin ylös kuin mahdollista ja parasta oli, jos ne sai kainaloihin asti :D.

Olen tähän asti vain huuhdellut sukkikset hyvin vedellä heti tuntien jälkeen ja ovat pysyneet ihan hyvässä kunnossa. Ensi tunnin jälkeen pesen ne luultavasti pesuaineen kanssa, jotta saavat kunnon pesun. Vahdin tarkasti, etteivät ne vaan ala haisemaan, koska haisevat treenivaatteet. Yök :P

Pitää lukea yo-kirjoituksiin, joten tulossa ehkä muutaman päivän postaustauko ainakin mun osalta! Jotain lyhyttä saatan tulla huikkaamaan, jos tulee mieleen :)
-Helinä

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kolmas tunti!

Jos tuntipostaukset tuntuvat toistavan toisiaan, varoitan, että tässä on taas yksi sellainen. Tykkään kirjoitella tänne ihan itsellenikin muistiin, mitä tunnilla oikeasti tapahtuikaan. Asioita on sitten myöhemmin viikolla kiva kertailla. Tällä kertaa teen hieman pidemmän selostuksen, koska Jensku ei päässyt tunnille tänään.

Tunti aloitettiin taas tangolla plie sarjalla (1. asennossa x2 plie + grande plie, 2. asennossa sama, 4. asennossa sama, 5.asennossa sama). Jonka jälkeen tehtiin sekalaisessa järjestyksessä, jota en enää muista, muita sarjoja. Ainakin relevee sarja 5. asennossa (plie, relevee, plie, relevee, plie, relevee, pysyy) ja yksi uusi sarja, johon kuului yläkropan venytyksiä. Muita sarjoja en muista kovin tarkasti, vaikka suurin osa olikin ennestään tuttuja. Tällä kertaa osaa niistä mentiin nopeammalla temmolla uuteen musiikkiin.

Tangon jälkeen siirryttiin keskilattialle, jossa tehtiin jo tuttua sarjaa. Seistään 5. asennossa, plie, jalan ojennus eteen, askel, 5. asento, plie, jalan ojennus sivulle, askel, 5. asento. Sarjan jälkeen tehtiin pikkuhyppyjä, sekä uutena juttuna echappeita.

Lopuksi siirryttiin tekemään kulmasta kulmaan liikkuvia sarjoja. Aluksi tehtiin tuttua valssitriplettiä (?), ja sen jälkeen samaa liikettä, mutta "takaperin".  Askeleet otettiinkin taaksepäin ja jalka ojennettiin taakse suoraksi.

Ihan viimeisillä minuuteilla palattiin keskilattialle tekemään harjoitusta, jossa vain seurataan opettajan käsien liikkeitä. (Kertokaa kommentilla tän harjoituksen nimi, jos tiedätte!)
Oli taas tosi kivaa, vaikka aluksi tuntui tosi kankealta (korjauksia sain aukikierrosta ja käsistä) ja tänään oli selkeä "suonenvetopäivä". Koko ajan tuntui ikävä tunne jalkapohjassa. Mukavaa oli silti! :)

-Helinä

Kuva: glitter-graphics.com / x-brokengurl

tiistai 16. syyskuuta 2014

Haluan balettipuvun, osa 2

Tulin vähän aika sitten kotiin Ballerina&Liikunnasta aivan ihanan balettipuvun kanssa. Se ei tosin ole yksikään niistä, joita viime postauksessa ihailin. Niistä puvuista liikkeessä oli lähinnä mustia versioita, lukuunottamatta turkoosia ja pinkkiä pukua. Sovitin nuo puvut ensiksi, mutta jäin katselemaan vielä muita pukuja ja se todellakin kannatti. Kerron seuraavaksi vähän enemmän puku/merkki kerrallaan. Ihan vain sen vuoksi jos joku muukin tämän kokoinen (178 cm, normaali vaatekoko S/M) baletin aloittelija arpoo pukujen pituuden/lyhyyden riittävyyttä. 

Capezion puvuissa lähes kaikissa malleissa koko L oli sopiva. Muutamasta myös M meni juuri ja juuri, mutta olisin luultavasti ottanut kuitenkin L-koon.

Intermezzolta sovitin vain viime postauksessa näkynyttä pukua ja siitä koko L meni. M-kokoa en uskaltanut edes sovittaa, koska L oli jo sen verran tiukka. Ei kuitenkaan mitenkään liian pieni.

Mirellan puvuista sovitin kahta erilaista, joista toinen oli L-koossakin liian tiukka. Se meni kyllä päälle, mutta painoi olkapäistä ihan kamalasti. Toinen L-kokoinen taas oli ihan täydellinen ja melkein päädyin valitsemaan sen.

Blochin pukujen myyjä sanoi olevan melko lyhyttä mitoitusta. Sovitin silti osaa niistä ja yhtä niskalenkki mallista en saanut kunnolla edes päälle, vaikka se olikin L-kokoa. Toista Blochin pukua sovitin myös koossa L, mutta se tuntui jotenkin ylisuurelta löllöltä päällä. Päätin kokeilla samasta mallista myös kokoa M, joka tuntui ihan täydelliseltä päällä.

Saatoin sovittaa myös muiden merkkien pukuja, mutta en nyt muista merkkejä. Kaikissa muissa sovittamissani puvuissa koko oli kuitenkin L.

Lopulta arvoin kolmen puvun välillä; viime postauksen Capezion turkoosin, Mirellan tummanvioletin ja Blochin pinkin/fuksian.

Capezio
+ ihana väri (turkoosi/vaaleansininen)
+hieno selkäosa
- etupuolelta ihan tavallinen
- hinta (44e)
Mirella
+ verkkokangasosa edessä
+ selkäpuoleltakin kaunis
+ hinta (36 e)
- väri (tummanvioletti)
- selkäosassa huolittelematon reuna
Bloch
+ kaunis punottu koriste edessä
+ selkäpuolikin kaunis
+ hinta (38e)
+ väri (pinkki/fuksia)
- kaula-aukko melko avoin

Päädyin lopulta Blochin pukuun (varmaan yli puolen tunnin arvonnan jälkeen), josta sain vielä 10% opiskelija-alennusta, jolloin hinnaksi jäi vähän alle 35 euroa. Äidin antama budjettikin piti tällä kertaa :D. Loppuun hieman kuvia puvusta ja muokkailen tätäkin postausta luultavasti vielä  koneella.
Olikohan ihan normaalia arpoa pukua lähes tunnin verran liikkeessä? Vai onkohan tuohon totuttu siellä :D.  Nytpä mulla on ainakin just semmonen puku, mistä tykkään!

-Helinä